Millaisia työhuoneita sinulla on ollut urasi aika
Ensimmäinen työhuoneeni Piirustuskoulun jälkeen oli Sirkkalan vanhan leipomorakennuksen kivijalassa Sirkkalankadulla. Olin saanut tilan käyttööni Kuvantekijät ry:ltä. Työtila oli kylmä, kostea ja pimeä. Sain Harro Koskiselta siihen kaminan, jotta talvella lämpö pysyi juuri ja juuri 14 asteessa. Tila oli törkyinen ja täynnä romua. Kovalla työllä sain sen siivottua kutakuinkin kelvolliseksi. Työhuone oli hallussani parin vuoden ajan. Sanoin sopimuksen irti, kun kerran työhuoneelle tullessani eteisessä tulvi vastaan ihan sitä itseänsä WC:stä. Viemäri oli jäätynyt tukkoon ja työnsi kaiken WC-pytystä ulos.
Se oli viimeinen pisara.
Toinen työhuoneeni sijaitsi Puutarhakatu 8:n piharakennuksen autotallissa. Se oli ikkunaton, mutta jokseenkin lämmin. Vesipistettä ei ollut ja katto oli niin matalalla, että yletyin koskettamaan sitä varpistamatta.
Muutimme Parrantielle syyskuussa 1986, se oli kuin taivas. Muistan istuneeni vielä tyhjässä ateljeessa, kun olin saanut avaimet käteeni. Istuin takan reunalla epäuskoisena, taisi muutama onnen tippa valahtaa poskelle – olin taivaassa.
Mitä työskentely ja asuminen Parrantiellä on sinulle merkinnyt
Parrantiellä koko perhe viihtyi tosi hyvin, vaikka itse joskus marisinkin mustista seinistä ja lattioista. Ateljeetalossa asui silloin aika monta samanikäistä perhettä ja yhteisöllisyys sekä yhdessä vietetyt pikkujoulut, uudenvuodenjuhlat sekä vappupippalot ovat ikimuistoisia. Ihanista naapureista tuli elinikäisiä ystäviä ja uskon, että lapsemme saivat aivan erityisen hienon kaveripiirin upeassa ympäristössä.
Työhuone oli taiteilijan ammatin harjoittamisen kannalta äärettömän tärkeä, olisi varmasti jäänyt moni veistos tekemättä. Siellä syntyivät Kaarikankodin ”Lintukoto” ja Littoisten monitoimitalon ”Kuvakudos”, sekä aika monta näyttelyä.
Suurin osa tuotannostani syntyi Parranten ateljeatalossa. Se oli todella tärkeä paikka minulle ja koko perheelle. Todella sydäntäsärkevää on ajatella, ettei sitä enää kohta ole.