Matti Kallinen

Millaisia työhuoneita Matti Kallisella on ollut uransa aikana

Tiedot Matti Kallisen omaisilta

944-49 Itäinen Pitkäkatu 21, työtila isoäidin asunnon, jossa Matti perheineen asui, olohuoneessa.

1950-52 Työtila Humalistonkatu 6:ssa sijainneen asunnon verholla jaetussa olohuoneessa. 

1953-57 Asunto Puutarhakatu 44:ssä. Matin työhuone (vv. 1956-57) sijaitsi kodin viereisen puutalon  kellarikerroksessa, Annankatu 4:ssä, Port Arthur, Tku. Ko. työtilassa hän teki lähinnä veistoksia.

1958-67 Tähtitorninkatu 6, Tku. Työtila asunnon tilavassa olohuoneessa.

1968-77 Parrantien Ateljeetalo (os. Parrantie 16 G), iso ateljee.

Mitä työskentely ja asuminen Parrantiellä on merkinnyt

• Erinomaiset työskentelyolosuhteet: luonnonvaloa isoista ikkunoista ja hyvä valaistus, hyvät pensselien ja muiden maalaustarvikkeiden pesuolosuhteet, oma wc.
• Teosten varastointitilat
• Työrauhaa taiteilijalle
• Mahdollisuudet taiteilijakontakteihin ja yhteisöllisyyteen. 
• Myös perhe, lapset voivat elää omaa elämäänsä, ja lapsille tilaa ja oma piha, mahdollisuus kaverisuhteisiin.
• Vähemmän maalien ja liuottimien käryjä perheelle.

Ateljeetalossa järjestettiin useita ”Avoimet ovet” tyyppisiä yhteisnäyttelyitä ja tapahtumia. Matilla oli hyvät edellytykset mallin käyttöön ja muotokuvien toteuttamiseen toimeentulonkin kannalta nyt, kun näihin oli asianmukaiset tilat. Taiteilijoiden oli mahdollista laatia suurikokoisia töitä, ja oli riittävästi valoa värien tutkimiseen. Matti Kallinen innostui uusissa tiloissa monella tapaa syventymään värien maailmaan maisemien ja kukka-aiheiden kautta. Lisäksi hän on laatinut lukuisia muotokuvia, ihmisluotauksia, ihan tavallisista ja joistain ”tunnetummistakin” henkilöistä.

Ateljeetalot ja niiden asukkaat muodostivat ainutlaatuisen taideyhteisön, joka voi toimia esikuvana uusille vastaavanlaisille taiteilijataloille, -hankkeille ja ”forumeille”.

Matti Kallisen läheisten muisteluita Parrantien Ateljeetaloista

Kaija Eklund (tytär), s.1948

Turun ateljeetalon valmistuminen Parrantielle 1960-luvulla oli perheellemme unelmien täyttymys. Meillä ei koskaan aikaisemmin ollut mahdollisuutta muuttaa juuri valmistuneeseen taloon, jossa oli peräti kolme huonetta, keittiö, kaksi vessaa ja kylpyhuone sekä iso parvi. Saimme nauttia lämpimästä hanavedestä ja kylvyistä. Me lapset saimme omat huoneet. Äiti ja isä tyytyivät nukkumaan parvella. Kyllä olimme onnellisia ja innoissamme!

Ennen muuttoa isä joutui aina työskentelemään olohuoneessamme, jolloin muiden piti olla hiljaa häiritsemättä häntä. Nyt isä sai kerrankin tehdä töitä oikeassa ateljeessa, jonka yhteydessä oli oma vessa ja keittiö/pesutila.

Voi sanoa, että isä nautti ja työinto kasvoi! Aina kun oli mahdollista, hän maalasi tauluja eli lähes asui ateljeessaan. Maisema-aiheet ja naisfiguurit kiehtoivat häntä. Monet aikuiset ja lapset ovat olleet isän muotokuvamalleina. Kukka-asetelmia tehtiin myös paljon asiakkaiden toiveina.

Ateljeetalot järjestivät ”avoimet ovet” – periaatteella yhteisiä näyttelyitä lähes vuosittain. Ne herättivät ihmisissä kovasti kiinnostusta!  

Saimme viettää monet syntymäpäivät Parrantiellä. Varsinkin Isän juhliin osallistui usein myös naapuritaiteilijoita. Siellä vietettiin myös molempien ”lasten” ylioppilasjuhlat, kihlajaiset ja yhdet häät. Surullisinta oli saada kokea isän hautajaiset myös ateljeetalossa. 

Ennen kuolemaansa, jonka hän varmaan aavisti, isällä oli kova tarve saada kaikki keskeneräiset työt valmiiksi. Monet maalaukset saivat ennestään heleään pintaansa uusia ”synkempiä värejä” ja monet työt jäivät ilman signeerausta sekä vuosilukuja! Isän kuoltua äiti sai onneksi jäädä vielä joksikin aikaa asumaan ateljeetaloon, järjestämään asioita ja miettimään, mihin muuttaisi! Se kaikki oli meille raskasta aikaa ja kova paikka varsinkin äidille!

Mutta kaiken kaikkiaan Parrantien ateljeetalossa asuminen oli perheellemme onnellista aikaa!

Martti Kallinen (poika), s.1953

Kun isäni Matti Kallinen työskenteli ateljeessaan Parrantiellä, minulla oli koulusta (lukioaikoina) tultuani usein tapana poiketa hänen työtilassaan. Mikäli isäni maalaustyö oli sopivassa vaiheessa, keskustelimme kulloinkin työstettävänä olevasta maalauksesta. Vaihdoimme ajatuksia myös maalaustaiteen estetiikasta yleensä, ja katsoimme yhdessä taidekirjoja, joita hänellä oli runsaasti. Sunnuntaisin kävimme usein taidenäyttelyissä Taidemuseossa, Wäinö Aaltosen museossa ja Taiteilijaseuran näyttelyissä. Kesäisin, kun kävimme isäni kanssa tämän äitiä, Eeva-mummiani ja tämän siskoa Annia tapaamassa  Matin syntymäkodissa  Virroilla, tutustuimme usein samalla Purnu-näyttelyihin Orivedellä. Näillä isäni ” juurilla”-käyntimatkoilla isäni piirsi ja luonnosteli runsaasti. Olin myös itse innokas valokuvaamaan ja harrastin nuorena kuvataidetta.

Isäni oli muutamien kuvataiteilijoiden sekä Kotien ABC -piirustuskurssien opettaja. Hän ohjasi jälkimmäisiä kirjeenvaihdolla A4-mallipiirustusten kautta. Hän teki myös merkittävän oppikirjan taiteen aloittelijoille, ennen Ateljeetaloon tuloaan. Tämän oppikirjan laadinnan kautta hän entistä tiedostavammin syventyi kuvataiteen estetiikkaan. 

Parrantien ateljeessa isäni maalasi muotokuvia, mm. Ylismäen tyttärestä ja Rauno Puolimatkasta ym. Keskustelut isäni kanssa estetiikasta ovat minulle henkistä ”ravintoa”, jota hyödynnän edelleen rakennussuunnittelijan ammatissani.

Ulla-Maija Kallinen, s.1956 (pojan puoliso, kirjoituksessa kuvattujen tapahtumien aikana tyttöystävä)

Ensivierailuni Matti Kallisen ateljeessa ja perheen kodissa tapahtui marraskuussa v. 1977, epätavallisissa olosuhteissa. Martin isä, Matti, oli hiljattain kuollut. Taiteilijan hautajaiset pidettiin Turun Ylösnousemuskappelissa, ja surujuhla järjestettiin Parrantien Ateljeetalon kodissa. Martti ja minä olimme tutustuneet pari kuukautta aikaisemmin. Martti kutsui minut osallistumaan isänsä hautajaisiin. 

Hautajaisissa olivat taiteen ”kentältä” läsnä mm.: Alku Avanto, Kalle Eskola, Valle Kaski, Jorma Jaakkola, Kalle Karttunen, Osmo Laine, Veikko Lehtovaara, Irja Soini, Aila Sten ja Vilho Suurhasko. Ateljeessa käydyistä keskusteluista välittyi, että taitelijatoverit olivat olleet paljon tekemisissä ja tunsivat hyvin Matin. Paikalla olivat luonnollisesti lähiomaiset, leski Karin Kallinen ja Martin sisko Kaija, sukulaiset ja ystävät. Virroilta olivat tulleet vainajan äiti, Eeva ja tämän sisar Anni. Molemmat sisarukset jäivät välittömyydessään mieleeni, ja Matti kuulemma luonteeltaan muistutti heitä. Eeva-mummi hymyili minulle surunsa keskeltä ja sanoi: ”Hauska tutustua, tai mitenkä sitä onkaan tapana sanoa.” Sisarukset olivat pojanpoikansa puolesta iloisia, kun tämä oli (Työväenopiston piirustuskursseilta) löytänyt taiteeseen suuntautuneen tytön, sillä taiteilija minusta tuli. Olen Matti Kalliselta paljon saanut estetiikan alueelta omaan tekemiseeni ja olen hänelle siitä kiitollinen.

Martti oli vielä isänsä eläessä kertonut minulle tästä paljon. Taiteilija oli poissa, mutta nyt hautajaisissa näin hänen kotinsa, elämäntyötänsä ja ateljeensa. Työt tekivät minuun, dramaattisesta tilanteesta huolimatta, suuren vaikutuksen. Tämä erikoinen ”kohtaaminen” raotti minulle seiniltä erottuvien maalausten salaisuutta: Mieleen jäivät teosten Virtain maisemista ja yleisemmin luonnosta lähtevien, väkevien maalausten synnyttämät elämykset ja värit. Matti Kallisella oli tutkiva suhde luontoon, piirtämiseen ja väreihin. Jokaisessa teoksessa näyttäytyy rikas väriskaala. Vaikuttavalla tavalla värit hehkuvat väkevinä myös tummissa sävyissä tai niiden säestäminä. Matin maalauksille ominainen tumma kauneus noussee taiteilijan nuoruudesta lähtien osaksi tulleista sairauden ja sodan kokemuksista.

 Maalaukset lähtevät taiteilijan omasta, monella tapaa traagisesta elämästä, joka avautuu niille, joilla on kokemusta kärsimyksestä. Taiteilija palaa eräissä töistään toistuvasti lapsuuden maisemiinsa, näin esim. Toriseva/Suonijärvi -maalauksissaan. Myös ulkomaanmatkat ovat kantaneet hedelmää: Norjan maisemat ja Romanian matkan jälkeen laaditut kukkamaalaukset tekivät värien rohkeudessa lähtemättömän vaikutuksen (tästä usein pahoinpidellystä aiheesta Matti teki värien luomuksia). Myös Aurajoen rantanäkymät veneineen ja laivoineen olivat kiehtoneet taiteilijaa. Matin laatima mittava piirustuskirja kertoo mestarillisesta piirustuksen osaamisesta. 

Ateljeetalo jäi vaikuttavasti mieleen: Rakennusten, etenkin suurista ikkunoista tulvi valoa, ja niistä avautuivat näkymät kaikista suunnista, kauniiseen, ympäröivään, luontoon. Taiteilijain teokset erottuivat hienosti ateljeetalon tummista ja valkoisista seinistä. Ateljeetaloissa oli upeat, tarkoituksenmukaiset tilat taiteen toteuttamiselle, mutta myös elämiseen siten, että taiteilija saattoi työskennellä omassa rauhassaan ja perhe elää elämäänsä. Oli myös paikka, jossa puhdistaa pensseleitä tai graafikon käsitellä happoja. Rivitalotyyppiset rakennukset antoivat mahdollisuuden sosiaalisiin kontakteihin, joita Matilla vilkkaana ihmisenä oli runsaasti.

Matti Kallinen ja moni muu Ateljeetalossa eläneistä taiteilijoista on jo poistunut keskuudestamme, mutta he ja heidän työnsä elävät edelleen mielissämme ateljeetalon seinillä. Ateljeetalo, juuri sille ominainen ilmapiiri ja yhteisö säilyvät aina lämpimästi muistoissamme.